Viime yönä pyöriessäni sängyssä aloin pohtia hieman käsitöitä ja niiden suhdetta omaan elämääni. Kummastelin kovasti sitä, kun avokkini ja anopin tekeleeni tuntuvat olevan sitä mieltä että teen liikaa käsitöitä, välillä pitäisi olla tekemättä mitään(anoppi ihan tosissaan joskus sanoi että nyt pitää noiden kutomisien loppua...).

Itse olen huomannut, että jos käsillä ei ole yhtään kudinta(ylipäätään käsityötä), niin tuppaa tulemaan levoton olo: jotain pitäisi nyt tehdä, aika menee hukkaan kun tässä vain istun ja katson tv:tä, mitähän sitä tekisi, pakko saada jotain puikoille/koukulle. Tajusin, että vaikken kovin useasti ole täysin tyytyväinen(vaikka joskus suorastaan ärsyttää miten ei-onnistunut tekeleeni onkaan, se ei  kuitenkaan ole epäonnistunut) lopputulokseen, niin se neulomis/virkkausprosessi on se tärkein, se joka rentouttaa, jossa huomaa että jotain saa aikaiseksi, se jota osaa.

Lopputulos on usein jotain muuta kuin alunperin piti, mutta purkutuomiota vielä yksikään tekeleeni ei ole saanut. Ehkä olen vain niin laiska etten jaksa purkaa, tai sitten purkaminen nollaa sen, mitä olen saanut aikaan, todisteen siitä, että tämä "marttakerholainen" on tehnyt JOTAIN.

Joka päivä ei kutimet ole käsillä, jos ei sille tunnu. teen silloin kun sille tuntuu, ja jos ei sille tunnu, ei maailma siihen kaadu. Jos kovasti väsyttää, saatan kuitenkin koittaa mille neulominen tuntuu, ja monesti sitä huomaa, että vaikka nyt kovin suurat intohimoa neulomiseen ei löydy, on se ihan kivaa hommaa, ja kohta huomaankin edistyneeni niin paljon että tekeleeni onkin valmis... mitä se ikinä siis onkaan.

Yksi tämmöinen ei-onnistunut muttei epäonnistunutkaan tekele on mohairbolero. Mallitilkusta huolimatta tiheys kuitenkin nähtävästi heitti jonkin verran, sillä lopputuloksesta huomasi, että A) hihat ovet liian leveät ja B) jotta bolero istuisi hyvin, on etukappaleiden mentävä limittäin kainaloiden alle(eli ei voi kiinnittää etukappaleiden reunoista toisiinsa kuten alkuperäisessä ohjeessa). Kuitenkin bolero on ollut säännöllisessä käytössä, koska onhan se ihan nätti, ja lämminkin. Juhlapukeutumiseen tuskin sopii, mutta arkikäytössä vallan mainio.

Kuva on hieman heikko, mutta tuossakin näkyy, että kappaleet ovat limittäin kiinnitetty, eikä siis lähellekkään niin paljoa kuin mitä pukiessani sen päälle. Hihoista muuten huomaa miten pitsikuvion alettua tiheys muuttuu olennaisesti: hiha kapenee kivasti, mutta pitsikuvion kohdalla levenee saman tien melkein hihansuun alkuleveyteen.