Kiitoksia taas kaikille kommenteista, ihanaa saada palautetta muiltakin kanssaneulojilta!


Kaverini pyysi tekemään lapselleen sukat. tietysti lupauduin sukat tekemään, ja kun sain kaverini valkkaamat langat, niin alkoi kutimet heilua. tai olisi jos langat olisivat olleet samaa vahvuutta. No hetken lankojen paksuutta pällisteltyäni huomasin omaavani vastaavia paksuuksia olevia lankoja samoissa väreissä myös kotoa. Joten pistin töpinäksi.


Lankoina tässä musta nalle(omasta varastosta ja sininen lanet) lankaa meni näihin yhteensä 38g, koko on 20-21. Kaverini oli siis käynyt ihan lankakaupassa, todennut myyjälle kaverinsa tekevän lapselleen raidalliset sukat... No, mutta hyvin kuitenkin kövi, onneksi omaan tuota lankavarastoa... ;)


Sit mie oon miettinyt jo pitkään semmoista makuupussijuttua, ja kun nyt sattui niin mukavasti että tuli pistettyä pulla uuniin, niin ajattelin tuhlata vähän noita varastoissa ennestään olevia lankoja(jotta voin ostaa tilalle uusia) ja aloitin tekemään vauvalle makuupussia. Makuupussi olisi sinänsä varmaan kätevä, kun siinä on se reikä josta voi turvakaukalon turvavyöt pujottaa läpi. Sit keväämmällähän tämä olisi meillä ajankohtainen, mutta tein ns. kahden koon version kun ei näistä Suomen syksyn/talven keleistäkään ota selvää...


Lähtökohdaksi otin Isovelilankojen tuhoamisen, ja kun ne loppuu, katotaan muita. Muita lankoja tähän tuli noihin vaaleanpunaisiin raitoihin; isoveljen loputtua tungin sinne niin novitan Pirtaa, Jannea, Maijaa ja jotain Maijan oloista ja paksuista mysteerilankaa.. ohuemmat siis kaksinkertaisena. Lankaa tähän meni 453g, puikkoina 4mm pyöröt. Malli on loppupeleissä oma, neuvoa otin sk lehdestä numero 2/07. Turvavyöreikiä on siis kaksi, koon 60 ja 68 mukaan tehty sinne.

Minulla siis olisi ollut ihan valmis ohjekkin(itseasiassa kaksikin) tähän, mutta jostain syystä tulee aina modailtua. Ensinnäkin tiheyden heitto tekee jo yhden syyn, haluan käyttää yleensä niitä lankoja joita jo omista varastoista löytyy. Toiseksi haluan neuleen olevan uniikki(vaikkei minulla ole mitään valmiita ohjeita vastaankaan) ja minunnäköiseni, vaikka inhoankin yli kaiken silmukoiden laskemista ja kaikenmaailman pähkäilyjä neuleiden suhteen. Kolmanneksi olen muka niin laiska etten jaksa lukea niitä valmiita ohjeita(lukuunottamatta joitakin poikkeuksia), mutta kuitenkin olen valmis säätämään neuloessani niin tiheyden, silmukkalukujen ja mallineuleiden kanssa... omituista ;)


Lähikuvaa mallineuleista. Hihat neuloin vain lisäämällä sivuun silmukoita, en katsokaas jaksanut alkaa laskemaan kädentien kavennuksia, mutta jaksoin pähkäillä miten pitää lisätä silmukoita... enkä ole ennen tehnyt hihoja näin, halusin koeilla millainen tulee. Sit ajattelin ettei tuo alaosan mallineule näytä hyvälle hihoissa kun nehän menee tavallaan väärinpäin(pystysuoraan) niin tietty piti miettiä uus kuvio. joka sekin kääntyy väärinpäin. Nappeja suunnittelin laittavani kaikkiin raitoihin vastaväreinä, mutta vaikka omaankin (liian) suuren nappivaraston, ei sieltä löytynyt vanhan Roosan värisiä nappeja ollenkaan, ja pinkkejänkin vain pari.Napit ovat vain rekvisiittaa, oikeasti tuossa on nepparikiinnitys.


tuossa näkyykin taas tuo lankojen jämistely. vihreänä käytin siis isoveli coloria ja omasta villatakista yli jäänyttä kerää tavan isoveikkaa, vaaleenpunasia lankoja olikin sitten vähän vaikka mitä sorttia. tuo pirran jamaija/mysteerilangan väritys oli aluksi aika kamala, mutta nyt jotenkin tykkään kovasti...


Sit pää osioon. vauva tarvitsi pipon.


kantapäätekniikalla tehty, lankana jannea. Puikot taisi olla 4mm pyöröt, langankulutus 32g. toivottavasti sopii vauvan päähän ;)