Tuli tässä taannoin(n. vuosi sitten, vähän alle) höpötettyä jotain akuutista tarpeesta keittiössä, joka nähtävästi ei kovin akuutti ollut, siihen malliin päätti tekele piiloutua keskeräisten töiden laatikon perukoille. tai sit se vaan halus itseään kutsuttavan hänen arvoisaksi UFOisuudekseen.... No, jokatapauksessa kun lähdettiin käymään reissussa pari viikkoa sitten avokin siskon ja hänen perheensä luona, piti miettiä jokin helppo tekele autoon ajankulutekeleeksi. En jaksanut miettiä mitään uutta, joten piti miettiä noista keskeneräisyyksistä mieluisin. Dominopeitto alkaa olla jo sitä luokkaa että se tarvitsee paljon tilaa ja jämälankoja, joten se ei helppoudestaan huolimatta oikein soveltunut autoneuleeksi. Pinkki kissa on sekin vielä vaiheessa, mutta siihen olisin tarvinnut ohjeet mukaan, enkä oiekin välitä autossa lukemisesta sen aiheuttaman pahoinvoinnin vuoksi. Sit muistin tämän kaitaliinaksi pyrkivän tekeleen, jota aina silloin tällöin olen virkkaillut eteenpäin, ja sehän oli kuin tehty autoneul... eiku -virkkuuksi. Pituuden puolesta työ oli hiukka hankala, mutta kivasti tekele edistyi meno-paluumatkan aikana, ja Melkein sain tehtyä valmiiksi. Kotona piti jo mallata pöydälle ja tarkistella kokoa, eikä siitä enää paljoa puuttunut joten annoin palaa ja sain kuin sainkin tämän VIHDOINKIN valmiiksi!


Pituutta tällä on sen verran, että se on pidempi kuin normaali parisänky, ja leveyttä n. 29 senttiä. Kaitaliinaksi ehkä piirun verran kapoinen, mutta PALJON leveämpi(ja pidempikin) kuin ennen pingotusta. Pingotin tämän aika myöhään illalla, enkä tullut katsoneeksi väsyneillä silmillä että sehän kapenee jonkun verran, mutta tuossa pöydällä sitä ei huomaa. Tiedä sitten huomaisko jos kaitaliina olisi valkean pöytäliinan päällä(toisaalta vois tehdä kivan säväyksen jos alla kokeilisi joskus jotain tummaa liinaa...)

Langan kanssa meinasi käydä ohraisesti; lankahan on Novitan Kotiväkeä, väri joka on jo poistunut valikoimasta(se vihreä). Sain kuitenkin langan riittämään, eikä sitä jäänyt kuin 3g jäljelle!

Kaitaliinan ohje on Kauneimmat käsityöt 2/08-lehdestä, Koukku 2.0mm ja Lankana siis Novitan Kotiväki, jota kului 201g. Nähtävästi mulla on ollut reilu kerä, kun yhteensä lankaa on siis ollut 204g.


tässä vielä lähikuvaa mallikuviosta.


Ja koska Suomen kesä on mitä on, piti tehdä viluvarpaille lämmikettä. Löysin linkin näihin Taikahiiren käsityöblogista, ja pitihän se itelleenkin saada tämmöset.


kuva on taas mitä on, mutta tokihan siitä näkee, että tossuthan ne siinä. Olen itseasiassa miettinyt jo jonkin aikaa että villaiset töppöset olis kivat, meillä kun on tosi viileet8suorastaan kylmät) lattiat. äiden teko alkoi tökkiä siinä vaiheessa kun ensimmäinen tohveli valmistui, ja huomasin että olsi tehnyt tuon kukkaruudun liian isolla koukulla. Ruutu on nimittäin hieman reilu omaan kapoiseen jalkaani. Sitten tuli sen verran vilpoinen päivä, että tuli kumma kytö virkata toinenkin tossu valmiiksi, ja vaikkei nää hurmaa liialla kauneudellaan, lämpimät nää on! Ja jos teen joskus vielä itelle toiset, niin tiedän että kukkaruutu kannattaa tehdä pienemmällä koukulla.

Lanka:Punainen 7Veikkaa, muu Jussia

Langankulutus: 7veikka 20g, Jussi 65g. Yhteensä siis 85g

Koukku 4.0mm

Nyt täytyy tunnustaa, että olo on hiukan outo kun yksi ufo on poissa mielestä eikä jalkojakaan palella.