jep jep, kirjottelin tosi pitkän sepustuksen, vaan sitten loppui läppärin akusta virta,ja tiedättehän mitenkä siinä sitten kävi... Uusiksmän tuli käymään.... 

Eli siis tässä osa neuleista, joilla lahjoin lähimmäisiäni tänä vuonna. Kovin paljoa en tänä vuonna kerinnyt tekemään, mutta jos ensi vuodeksi älyäisin aloittaa ajoissa....



Isälleni tein pilkkihanskat sammalenvihreästä ja tummansinisestä Huopasesta(vaikka kuva väittääkin sähkönsiniseksi), yhdestä kerästä kun ei riittänytkään koko hanskoihin niin jatkoin nuo huppuosiot tuolla sinisellä. Lankaa kului n. 127g, vihreää jäi jonnekkin vielä pyörimään jokin nöttönen. Hanskat tein 4mm bambusukkiksilla,halusin tiivistä pintaa,ja varmaan nuo vielä vähän huopuukin käytössä. Isäni on kova kokemaan verkkoja,joten mieluisat kuulemma olivat. Silmukoita loin 36, ja "huppuosan" kavennukset aloitin nimettömän sormen päättelyreunan kohdalta(muistiin itselle)

Hupun kiinnitykseen käytin neppareita, tätini kertoi poikansa(kova pilkilläkävijä) menettäneen hermonsa siihen tarranauhaan. Oli leikannut kaupan pilkkihanskoista kokonaan tuon Huppuosan pois kun oli tarpeeksi monta kertaa repiny siimoja irti tarranauhasta...


samaan pakettiin meni isäni kihlatulle lahjana ne aiemmin esittelemäni korvikset, ja nämä korvikset pistin hänen tyttärelleen.


Iskinpä vielä kokeilun vuoksi tuollaiset nimikointinauhatkin hanskoihin, tilasin oikeastaan hetken mielijohteesta noita, ja nyt pitäis noita kiinnittääkin johonkin...

Seuraava paketti menikin äidilleni, jolle tein....


Villasukat! Lankanan Novitan Jussia(vilovetti tyttären sanoin) ja vihreä on 7veikkaa. puikot taas ne edellä mainitut....

silmukoita oli 40, langanmenekki 92g. ensimmäisen sukan neuloin silloin siellä myyjäisissä/kirpparilla, ja toista tehdessäni en malttanut tarkistaa mitä olin tekemässä, niin toisessa niitä virheitä oikein vilisee kantapään jälkeen... Niinpä annoinkin sukille "tekonimen" oikein-väärin sukat. lähinnä virheet johtuu raidoituksesta, ja olisi ne varmaan voinut purkaakin pois, vaan minua ei pikkuseikat haittaa, varsinkaan kun sukat ei sen edemmäs menneet. Äidillenikin näytin virhepaikat, vuan ei ollu mummo millänsäkään, sano että pääasia että ovat sopivat ja lämpimät. Pitäisi olla molempia...


lähikuvaa varresta, joka tein niin, että ensimmäisen resorin jälkeen aloin posottamaan sileellä neuleella muuten mutta joka 4.n silmukan kohdalle tein ainaoikein raidan(tosin suljetussa neuleessahan piti joka toinen krs neuloa nurin). Mutta koska aloin epäillä varresta tulevan löysän, niin väliin tein pelkällä violetilla(joka todellisuudessa on harmahtavan violetti, tai ehkä toisinpäin) 2o, 2n joustinta, tuli ihan veikeät varret, ja piti sopivasti mielenkiintoakin yllä.


Tässä kuvassa noi erot sukkien välillä näkyy, ei taida loppujen lopuksi kovin paha ollakaan.

Sitten veljen paketti oli kaksiosainen, joista ensimmäinen osa on...


älyttömän ison näköiset lapaset! Nää tein kaksinkertaisesta langasta joista toinen oli Jussia(sama lanka kuin yllä), ja toinen ikivanhaan 7veikka rondoa. 7veikassa oli hauskoja tummia nöttösiä vaalean langan seassa, joka ei oikein kuvassa(eikä valmiissa lapasissakaan) näy. nää nimesin kaupungin talveksi, kun tuo Jussi näyttää oikeesti ihan harmaalta, niin mieleen tuli heti betonikerrostalot(jossa itsekin olen lapsuuteni elänyt ja varttunut). /veikan kanssa mielikuva tuli samantien.

Koska lanka oli paksua, näyttää lapasetkin valmiinä ihan älyttömän isoille, vaan hyvin tuntuivat käteen sopivan. Lankaa menikin lapasiin huimat 124g! näitä tikuttelin samoilla puikoilla kuin aikaisemmatkin, halusin näistä myös tiiviit ettei käsiä palella pakkasella.


Siinäpä sitä onkin kerrakseen sulattelua, lahjan toisen osan näytän sitten kunhan saan pattereita kameraan...

Muksuilla on molemmilla vesirokko, toisella on myös suhteellisen korkea kuume, nyt täytyy nauttia tästä hiljaisesta(lue kiukutteluvapaasta) hetkestä teen, ja sukankutimen parissa. Jos en ennen kerkiä koneelle, niin toivottelen kaikille

ILOISTA UUTTA VUOTTA!!!!!